Tämä kohdennettu analyysi koskee vuoristoalueita, joilla luonnon monimuotoisuuden ja luonnonpääoman korkea taso on lokalisoitu, ja kokemuksia niiden säilyttämisestä, hoidosta ja seurannasta kerättiin. Vuoret kattavat 41 % alueesta ESPON avaruudessa ja asuu 17 % väestöstä 16 massiivia (ESPON GEOSPECS 2013). Vuoria voidaan pitää ”sisäisinä reuna-alueina”, ”marginaalisina” alueina sosioekonomisesta näkökulmasta (ESPON, ”Inner Peripheries”, 2016), joissa palvelujen esteettömyyden tulisi kattaa myös ekosysteemiset alueet (MiSE, ”Inner Area”, 2015). Vuoristokysymykset ovat tärkeitä kestävän aluekehityksen kannalta keskeisissä aiheissa, kuten ekologiset yhteydet ja luonnonvarojen hoito (esim. vesi, metsät, maaperä). YK:n kestävän kehityksen tavoitteissa mainitaan vuoristoalueet vesienhoidon, luonnonvarojen tehokkaan käytön, ekosysteemin ja biologisen monimuotoisuuden osalta, varmistetaan vuoristoalueiden ekosysteemien suojelu ja parannetaan niiden kykyä tuottaa kestävän kehityksen kannalta olennaisia hyötyjä. Tässä mielessä kansalliset kumppanuussopimukset auttavat määrittelemään yhteisiä visioita ja skenaarioita yhtenäisten alueiden kestävästä kehityksestä. Omaperäinen luonnonpääoma voi siten edistää kestäviä alueellisia taloussyklejä ja tarjota vihreän talouden panoksia, joita kansallisten kumppanuussopimusten olisi voitava edistää. Alueen ekologiset olosuhteet ja haavoittuvuus edellyttävät myös strategista ja yhdennettyä politiikkaa sekä luonnon- että kaupunkialueilla. IUCN:n (International Union for Conservation of Nature and Natural Resources) mukaan suojelualue on selkeästi määritelty maantieteellinen alue, joka on tunnustettu, omistettu ja jota hallinnoidaan oikeudellisin tai muilla tehokkailla keinoilla, jotta voidaan saavuttaa pitkällä aikavälillä luonnonsuojelu ja siihen liittyvät ekosysteemipalvelut ja kulttuuriarvot. Euroopan Natura 2000 -verkosto ja kehitteillä oleva Emerald-verkosto ovat kansainvälisiä eurooppalaisia suojelualueiden verkostoja, jotka edistävät biologisen monimuotoisuuden suojelua. EU:n tasolla arvokkaita kokemuksia ovat Alppeja ja Karpaattia koskevien yleissopimusten erityispöytäkirjat, joissa muistutetaan kansallisten kumppanuussopimusten tarpeellisuudesta ja luonnonvarojen säilyttämistä ja kestävää käyttöä koskevan tavoitteen sisällyttämisestä alakohtaisiin politiikkoihin. Tässä mielessä kansalliset kumppanuussopimukset edistävät EU:n ja kansainvälisten tavoitteiden saavuttamista. Vuoteen 2020 ulottuvassa EU:n biodiversiteettistrategiassa kannustetaan yhteistyöhön ja vuoropuheluun keskeisten alojen ja sidosryhmien kanssa sekä biodiversiteettimekanismien kehittämiseen (esim. Business@Biodiversity Platform; Ekosysteemejä ja biologista monimuotoisuutta koskeva Economics of Ecosystems and Biodiversity -aloite, jolla varmistetaan, että nämä kysymykset otetaan huomioon päätöksenteossa kaikilla tasoilla. NPA-alueisiin perustuvaa alueellista kehittämistä koskevaa lähestymistapaa voitaisiin siirtää myös muuntyyppisille alueille riippumatta siitä, ovatko ne vuoristoisia (Pyrenees, Dinaric Alpit) vai eivät (esim. rannikko- ja merialueet, kuten Adrianmeren suojelualueiden verkosto, DANUBEPARKS, Tonavan suojelualueiden verkosto). Se edustaa näkökulmaa sekä ESPON-maille, joilla ei ole kokemusta kansallisista kumppanuushankkeista, että kuulumattomista maista (esim. Bosnia-Hertsegovina, Serbia, Montenegro ja Albania), jotka pyrkivät integroimaan luonnonpääoman alueellisiin strategioihin ja saavuttamaan EU:n tavoitteet.
