Entergr8 -hankkeen tavoitteena on tukea osaavan työvoiman saatavuutta muualta Euroopasta Suomeen ja alueella jo olevan osaamisen hyödyntämistä. Hanke toteuttaa osaltaan Talent Boost -toimenpideohjelmaa sekä Tampereen kaupungin kansainvälisen osaamisen ja maahanmuuton strategista ohjelmaa. Hanke edesauttaa pk-yritysten kasvua ja kansainvälistymistä kehittämällä paikallisia viranomaisten tarjoamia yrityspalveluja sekä tukemalla työllistämistä tarjoamalla avoimiin työpaikkoihin täsmäkoulutettuja työntekijöitä. Hankkeessa tuetaan yritysten edellytyksiä rekrytoida kansainvälistä osaamista. Hanke kehittää paikallisia viranomaispalveluja, jotta työnantajat ja henkilöasiakkaat saisivat parempaa, nopeampaa ja yhtenäisempää palvelua sujuvoittaen työntekijöiden integroitumista maahan. Hanke tukee kasvua hakevien yritysten työperäistä, kansainvälistä rekrytointia ja kouluttaa työnantajia ja myös heidän henkilökuntaansa kansainvälisen työvoiman sopeuttamisessa työpaikalle sekä yhteiskuntaan. Tampereella toimivan International HUB Tampereen yhteyteen suunnitellaan viranomaispalvelupistettä maahantulon alkuvaiheen prosessien sujuvoittamiseksi ja nopeuttamiseksi. Kokka kohti Suomea hankerahoituksella on tarkoitus täydentää International HUB Tampereen palvelukokonaisuutta viranomaisten yhteispalvelupisteenä. Tällöin sujuva ja nopea kansainvälisten osaajien maahantuloprosessi edistää yritysten työvoiman nopeaa saamista sekä edistää Tampereen seudun houkuttelevuutta kansainvälisten huippuosaajien ja heidän perheidensä silmissä. Tavoitteena on kehittää paikallisille yrityksille tarjottavia palveluja lisäämällä ja helpottamalla kansainvälisten ammattiosaajien rekrytoitumista ja asettumista työelämään ja Pirkanmaalle. Tavoitteena on auttaa työnantajia löytämään uusia tapoja osaavan työvoiman rekrytointiin. Toimenpiteinä hankkeessa on ulkomaalaisten ammattiosaajien ja pirkanmaalaisten työnantajien kohtaannuttaminen, ammattiosaamisen kartoitusten mallinnus ja pilotointi, rekrytointia tukevien työyhteisövalmennusten pilotointi sekä rekrytoitaville tarjottavien kielikoulutusten ja muun koulutuksen kehittäminen ja pilotointi. TAKK:n ja Spring Housen työpaketeissa keskitytään näihin toimenpiteisiin. Pirkanmaalla on käyty viranomaisten kanssa valmistavaa keskustelua viranomaisyhteistyön lisäämisestä. Kaikilla osapuolilla on ollut positiivinen näkemys asiaan ja halu kehittää palveluja niin että asiakkaille voidaan antaa yhtenäisempää ja tasapuolisempaa palvelua tulevaisuudessa. Tästä kehityksestä on hyötyä sekä asiakasosapuolille että viranomaisille. Yhteistyön tavoitteena on, että viranomaisten ymmärrys toisten viranomaisten toimintaan paranee, jolloin myös asiakasneuvonnan taso paranee ja tehostuu. Hankkeen aikana suunnitellaan viranomaisyhteistyötä palvelemaan kaikkien Pirkanmaan kuntien tulevaisuuden tarpeita kansainvälisten osaajien rekrytointiin liittyen. Pilotointi nivoutuu Tampereen kaupungin olemassa olevaan palvelukokonaisuuteen eli International HUB Tampere (IHT) -keskukseen fyysisesti ja digitaalisesti. COVID-19 viruksen (korona) tuomien haasteiden vuoksi hankkeen alussa kiinnitetään huomiota erityisen hyvään konseptin suunnitteluun. Tampereen kaupunki on jo paikallistanut potentiaalisen fyysisen lokaation viranomaispalvelupisteelle International HUB Tampereen yhteyteen. Fyysisen tilan suunnitteluun liittyvät viranomaisneuvottelut käytäisiin jo hankkeen alkumetreistä alkaen. Suunnittelutyö tehdään tilanteesta riippuen projektipäällikön johdolla etäpalavereina tai fyysisinä palavereina viranomaisosapuolten ja International HUB Tampereen välillä. Viranomaiset muodostavat työryhmän, joka raportoi neuvotteluista hankkeen ohjausryhmälle sekä sidosryhmille. Tarkoituksena on pilotoinnin aikana kiinnittää ja vakiinnuttaa palvelu osaksi IHT:n kansainvälisiä yritys- ja henkilöasiakaspalveluita.