Kohesio: tutustu EU:n hankkeisiin alueellasi

hankkeen tiedot
Alkamispäivä: 2 kesäkuuta 2016
Päättymispäivä: 31 joulukuuta 2019
rahoitus
Rahasto: Euroopan sosiaalirahasto (ESF)
Kokonaisbudjetti: 800 000,00 €
EU:n rahoitusosuus: 400 000,00 € (50%)
ohjelma
Ohjelmakausi: 2014-2021
Hallintoviranomainen: työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosaston rakennerahastot ja koheesiopolitiikka -ryhmä

Kiertotalouden ja uusien toimintamuotojen kehittäminen rinnakkaishanke

Tämä hanke sisältää Kiertotalouden ja uusien toimintamuotojen kehittäminen -kehittämishankkeen (S20681) työvoimapoliittiset toimet (määrärahat palkkatukeen).Otteita kehittämishankkeen tiivistelmästä:Hankkeen tavoitteena on nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistämisen edistäminen. Tavoitteeseen pyritään kehittämällä kiertotaloutta ja luomalla uusia toimintamalleja.Kiertotalouden kehittäminenTähän asti keskuksessamme kerätty hyötyjäte on pääosiltaan toimitettu eteenpäin sellaisenaan. Hankkeen aikana tilanne tullaan korjaamaan siten, että kerätyistä hyötyjätteistä tullaan valmistamaan uusia tuotteita. Esimerkkejä:1. Kaikki tuotettu kompostilanta tullaan käyttämään itse. Siitä kasvatetaan omissa kasvihuoneissa kurkkuja, tomaatteja, paprikoita, chiliä jne. Lisäksi kasvatetaan taimia myyntiä varten.2. Keskukseemme tulleista polkupyöristä suurin osa on mennyt suoraan metalliromuksi. Jatkossa kaikki pyörät puretaan osiin ja toimivat osat hyödynnetään.3. Metalliromua ei enää toimiteta sellaisenaan eteenpäin, vaan metallit lajitellaan ja niistä tehdään erilaisia tuotteita.Uusien toimintamuotojen kehittäminenMediapajaPajan tarkoituksena on antaa nuorille sellaisia taitoja, joita vaaditaan multimediatyöskentelyssä. Tällaisia ovat kuvaaminen, kuvien käsittely, videoiden teko, tekstin tuottaminen jne.Vasanaron tilaTila sijaitsee Oulun kaupunkiin kuuluvassa Pikkaralan kaupunginosassa Oulujoen varrella. Tila antaa erinomaiset mahdollisuudet luonnonmukaiseen viljelyyn ja erilaisten kokeilujen toteuttamiseen. Oulujoki antaa lisäksi mahdollisuuden opiskella luontomatkailuun liittyviä taitoja. Tavoitteena on se, että Oulujoella liikkujat voivat tulla sinne valmistamaan gurmeeaterian. Tulevaisuudessa tällaiset pienet tilat voivat olla jopa Oulun matkailuvaltti. Oululla on todennäköisesti enemmän rantoja kuin millään muulla kaupungilla maapallolla. Nyt nämä rannat ovat risukkoisina joutomaina. Vasanaron tilalla on jo viljelyyn tarvittava alue raivattu ja siitä on kannot ja risut poistettu. Tilalla hankitaan niitä tietoja ja taitoja, joita tarvitaan tulevassa Hietasaari-hankkeessa.Pitkällä aikavälillä (3-5 vuotta) saatamme pystyä tarjoamaan jopa 100 uutta työpaikkaa kohderyhmälle.Kehittämishanke toteutetaan 01.06.2016-31.08.2019 välisenä aikana. Projektia hallinnoi ja sen toteuttaa Yritetään yhdessä ry. Rinnakkaishanke päättyy 31.12.2019. Palkkatukijaksojen on kuitenkin päätyttävä kehittämishankkeen päättyessä, eli 31.08.2019 mennessä.

Flag of Suomi  Suomi