Kohesio: tutustu EU:n hankkeisiin alueellasi

hankkeen tiedot
Alkamispäivä: 1 marraskuuta 2017
Päättymispäivä: 31 tammikuuta 2020
rahoitus
Rahasto: Euroopan sosiaalirahasto (ESF)
Kokonaisbudjetti: 1 571 429,00 €
EU:n rahoitusosuus: 545 000,00 € (34,68%)
ohjelma
Ohjelmakausi: 2014-2021
Hallintoviranomainen: työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosaston rakennerahastot ja koheesiopolitiikka -ryhmä

6Aika: DuuniPolku

6Aika: DuuniPolku -hankkeen tavoitteena on kehittää ja pilotoida uusia palveluita ja toimijoiden yhteistoimintaan perustuvia toimintamalleja työllistymisen ja yrittäjyyden edistämiseen. Keskeistä on työllisyys- ja koulutuspalveluiden osaamisen yhdistäminen uusilla tavoilla tavoitteen edistämiseksi. Tavoitteena on tunnistaa ja vastata työelämän osaamistarpeisiin kehittämällä työnantajien kanssa käytävää vuoropuhelua. Tavoitteena on tunnistaa työnhakijoiden ja työmarkkinoille suuntaavien olemassa oleva osaaminen ja potentiaali, osaamisen kehittämistarpeet sekä tuen tarve koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheissa, ja tarjota asiakkaille sen pohjalta kohdennettuja, asiakaslähtöisiä ja vaikuttavia palveluita. Hankekokonaisuuden tavoitteena on tarjota välineitä kuutoskaupungeille ja niiden alueen toimijoille työllisyyden haasteisiin vastaamiseen ja täydentää olemassa olevaa palveluvalikoimaa kohdentamalla kehittämistoimet kullakin alueella tunnistettuihin kohteisiin. Kehittämistavoitteiden toteutumista seurataan hankkeen aikana osahankkeiden sisäisellä ja hankekokonaisuuden yhteisellä itsearvioinnilla ja raportoinnilla. Arviointia varten laaditaan yhteinen arviointikehikko.6Aika: DuuniPolku -hanke toteutetaan kahdeksan toteuttajaorganisaation yhteishankkeena. Tampereen, Espoon, Turun, Oulun ja Helsingin kaupunkien lisäksi hankekonsortioon kuuluu kolme ammattikorkeakoulua, Tampere, Turku ja Metropolia. Hankekonsortio mahdollistaa kehitettävien toimintamallien ja palveluiden tehokkaan vertaisarvioinnin ja tulosten hyödyntämisen ristiin kaupunkien ja ammattikorkeakoulujen välillä.Hanke vastaa muuttuvien työllisyyspalveluiden asettamiin kehittämishaasteisiin. Kunnat ovat tilanteessa, jossa niiden rooli alueensa elinvoimaisuuden edistäjänä ja työllisyyspalveluiden tuottajana tulee muuttumaan. Kaupungit yhdessä yhteistyökumppaneiden, palveluntuottajien ja muiden sidosryhmiensä kanssa etsivät ja kehittävät tässä tilanteessa uusia toimintamalleja, joilla voidaan vastata muuttuviin rakenteisiin sekä kehittyviin työmarkkinoiden ja työllistymiseensä tukea tarvitsevien kuntalaisten tarpeisiin.Hankkeessa korostuu toimijoiden ja sektoreiden yhteiskehittäminen ja sen avulla luotavat uudet toimintamallit ja palvelut koulutuksen ja työelämän siirtymävaiheisiin. Toimintamalleja kehitetään myös työttömyyttä ennaltaehkäisevään työotteeseen. Tukitoimia kohdistetaan jo ammatillisten opintojen loppuvaiheen opiskelijoihin yhdistämällä uudella tavalla työllisyydenhoidon ja koulutuksen osaamista ja prosesseja. Keskeistä koko hankekokonaisuuden toteutuksessa on asiakkaiden aktiivisen toimijuuden tukeminen sekä työnhakija- ja työnantaja-asiakkaiden osallistuminen palvelujen kehittämiseen ja tuottamiseen. Henkilön osaamisen ja potentiaalin tunnistaminen ja tukitoimien/koulutuksen rakentaminen tälle pohjalle on yhteistä kaikille osatoteutuksille. Yksi keskeinen teema hankkeessa on työantajayhteistyön edelleen kehittäminen. Osahankkeissa piloidaan käytäntöjä, joilla saadaan aiempaa paremmin tietoa työmarkkinoiden tarpeista ja voidaan vastata työllisyys- ja koulutuspalveluiden yhteistyöllä työnantajien akuutteihin ja pidemmän aikavälin rekrytointi- ja osaamistarpeisiin. Hankkeessa vastataan siten työelämässä tapahtuviin muutoksiin, jotka voivat eri alueilla olla osaltaan myös rakenteellisista seikoista johtuvia. Osaamisvaatimukset työmarkkinoilla muuttuvat nopeasti, joihin vastaamiseksi työnhakijoita eri osahankkeissa pyritään valmentamaan, kouluttamaan tai muilla keinoin tukemaan, jotta työnhakijan ja työnantajan kohtaantoa voitaisiin tehostaa. Hankkeen tavoitteena on tarjota työllistymisen tukitoimia pilotoitavien palveluiden muodossa yhteensä noin 870 asiakkaalle. Asiakkaista noin 64 % on nuoria alle 30-vuotiaita, joko työttömiä tai työttömyysuhan alaisia. Tulostavoitteena on, että asiakkaista vähintään puolet löytää hankkeen kautta jatkopolun koulutukseen, työelämään tai muuhun omaa työllistymistavoitettaan tukevaan toimenpiteeseen.

Flag of Suomi  Suomi