Palvelu olen minä! - hankkeessa etsitään uusia toimintamalleja ja kehitetään olemassaolevien toimijoiden ja verkostojen toimintaa heikossa asemassa olevien ja erityisesti psyykkisesti huonokuntoisten nuorten auttamiseksi. Hankkeessa perustetaan kuntoutuksellinen päivätoimintakeskus, jossa tukea tarvitsevat nuoret saavat tarvitsemaansa tukea ja kuntoutusta. Nuorille tarjotaan mahdollisuus ryhmätoimintaan ja yksilölliseen elämänhallinnan tukeen. Toiminnassa käytetään nuorisotyöllistä työotetta. Päivätoimintakeskus tarjoaa nuorelle paikan, josta hän saa tarvitsemansa tuen eikä häntä ohjata edelleen seuraavalle palvelun tarjoajalle. Tavoitteena on luoda uudenlainen toimintamalli, jossa päästään irti nykyisestä 'poislähettämisen kulttuurista' ja kehitetään uudenlainen 'Palvelu olen minä'-periaatteeseen perustuva toimintamalli, jossa nuori saa tarvitsemansa tuen yhdestä paikasta.Tällä hetkellä tarjolla olevat mielenterveyspalvelut eivät tavoita riittävän tehokkaasti avun tarpeessa olevia nuoria. Käytännössä esimerkiksi Kelan nuorten kuntoutuskursseja on jouduttu perumaan, koska niihin ei ole ohjautunut riittävästi osallistujia tai osallistujat eivät ole tulleet kuntoutukseen. Toisaalta esimerkiksi Vantaalla nuorten ohjaus- ja tukikeskus Kipinään ja työpajoille ohjautuu nuoria, jotka ovat liian huonokuntoisia osallistumaan näiden toimintaan. Näille huonokuntoisille nuorille ei löydy sopivaa paikkaa, josta he saisivat tarvitsemaansa apua tai tukea.Ongelman perussyy on se, että palvelut ovat hajanaisia, eikä niihin osata ohjata nuoria. Esimerkiksi lääkärit eivät ohjaa nuoria Kelan kuntoutuskursseille. Ei ole olemassa paikkaa, jonne esimerkiksi ohjaus ja tukikeskus Kipinään ohjatut liian huonokuntoiset nuoret voitaisiin ohjata. Oman ongelmansa muodostavat nuoret, joita ei edes tavoiteta.Hankkeen tavoitteena on aluksi kartoittaa olemassa olevat palvelut. Selvitetään mitä palveluita puuttuu (määrällisesti/laadullisesti). Tehdyn selvitystyön pohjalta kehitetään nuorten mielenterveyspalvelujen alalla toimivien toimijoiden yhteistyötä. Erityisenä tavoitteena kehittää syrjäytymisvaarassa olevien tai jo syrjäytyneiden nuorten kanssa työskentelevien (esim. etsivä nuorisotyö) mahdollisuuksia ohjata nuoria heille sopivien palvelujen piiriin. Hankkeessa kehitetään huonokuntoisille nuorille sopivaa toimintamallia. Tämä toimintamalli on suunnattu nuorille, jotka eivät vielä pysty sitoutumaan ja toimimaan säännöllisessä ohjatussa toiminnassa esimerkiksi Kipinässä tai nuorten työpajoilla. Kohderyhmään ohjautuvien (Ohjaus- ja tukikeskus Kipinän kautta hankkeeseen) nuorten kohdalla selvitetään sukupuolinäkökulma huomioiden syitä, miksi nuori ei kiinnity palveluihin. Kehitettävällä Palvelu olen minä! – toimintamallilla haetaan tähän parannusta; niin tehostetun tuen asiakastyössä kuin verkostoyhteistyössäkin. Toiminnan lähtökohtana on nuoren miehen tai naisen yksilöllinen tarve. Sukupuolinäkökulmaa käytetään yhtenä arviointikriteerinä. Varsinaisessa tutkimusosiossa kartoitetaan nuorille suunnatut Vantaan mielenterveyspalvelut ja niiden toimivuus; selvitetään myös mitä palveluita puuttuu. Nuorten käyttäjänäkökulmaa tuodaan esille sukupuoli huomioiden; haastatteluissa pyritään tarkentamaan onnistuneita palvelupolkuja, nuorten kokemuksia ja toiveita. Hankkeen tuloksena kehitetään nuorten palveluverkoston toimintaa siten, että toimijat ovat tietoisia tarjolla olevista palveluista ja osaavat ohjata nuoria näihin palveluihin. Kehitetään yhteistyökumppanien kanssa tarvittavia palveluja niille nuorille, joille tällä hetkellä ei ole sopivia palveluita. Lopputuloksena on vakiintunut toimintamalli, jonka avulla kohderyhmään kuuluvat nuoret tavoitetaan, sitoutetaan toimintaan ja saadaan ohjattua edelleen opiskelemaan tai työelämään.