Kohesio: tutustu EU:n hankkeisiin alueellasi

hankkeen tiedot
Alkamispäivä: 1 kesäkuuta 2017
Päättymispäivä: 31 joulukuuta 2020
rahoitus
Rahasto: Euroopan aluekehitysrahasto (ERDF)
Kokonaisbudjetti: 273 000,00 €
EU:n rahoitusosuus: 81 900,00 € (30%)
ohjelma
Ohjelmakausi: 2014-2021
Hallintoviranomainen: työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosaston rakennerahastot ja koheesiopolitiikka -ryhmä

Hiedanranta MaaS

Hiedanrannan alueen kehittämisen painopisteinä ovat resurssiviisaus, kierto- ja jakamistalous sekä kaikkien toimintojen vähähiilisyys. Liikenne aiheuttaa tällä hetkellä Suomessa noin viidenneksen CO2-päästöistä. Myös nämä halutaan minimoida Hiedanrannan alueella. Alueen liikkumisen suunnittelussa ei voida nojata pelkästään perinteisiin infra- ja liikennesuunnittelumenetelmiin tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan alueella on otettava huomioon uusien teknologioiden ja ennen kaikkea liikenteen uusien palveluiden mahdollisuudet. Tässä hankkeessa laaditaan Hiedanrannan alueelle uusiin liikkumispalveluihin pohjautuva liikkumiskokeilusuunnitelma ja kokeillaan siinä tunnistettuja liikkumispalveluita käytännössä.Hankkeella on sekä paikallisia että seudullisia tavoitteita. Hiedanrannan alueen ja sen lähiympäristön kannalta tavoitteena on määritellä, miten liikkumisessa päästään vähähiiliseen, mutta samalla toimivaan lopputulokseen kaikki liikkumismuodot ja käyttäjäryhmät huomioiden. Samalla pyritään vaikuttamaan alueen katujen ja pysäköinnin suunnitteluun. Paikallisesti ja seudullisesti hankkeessa tavoitellaan joukkoliikenteen käytön tehostamista ja yritys- ja yksityisautoilun aiheuttamien ympäristö-, melu- ja ruuhkaongelmien ennaltaehkäisemistä.Hankkeen tavoitteena on myös luoda perustaa tulevaisuuden liikkumiselle ja matkaketjuille Hiedanrannassa ja muualla Tampereella liikkumiskokeilujen avulla. Hankkeessa kokeillaan erilaisia liikkumispalveluita Hiedanrannassa ja yhdistetään palveluita MaaS:n avulla liikkumispaketeiksi. Kokeilujen tavoitteena on tarjota yrityksille mahdollisuuksia kokeilla palveluitaan aidoissa liikkumistilanteissa sekä kehittää palveluitaan esim. joukkoliikenteen yhteensopivuuden osalta. Tavoitteena on tarjota näitä liikennepalveluilta Hiedanrannassa jo nykyisin toimiville yrityksille ja siellä vieraileville ja siten pienentää heidän hiilijalanjälkeään.Hankkeen konkreettisia tuloksia ovat Hiedanrantaan laadittu liikkumiskokeilusuunnitelma, jossa pääpaino on uusien liikkumispalveluiden tehokkaalla hyödyntämisellä, sekä liikkumispalveluiden kehittyminen ja uusien palveluiden syntyminen Tampereella. Palveluiden kehittymiseen liittyviä tuloksia ovat myös palvelualustojen ja -järjestelmien kehittyminen sekä järjestelmäintegraatiot.Hankkeen lyhyen aikavälin vaikutuksia ovat palveluiden käyttäjien liikkumistapojen tilapäiset muutokset kokeiluympäristössä ja sen lähialueella. Lisäksi tietoisuus uusista liikkumispalveluista lisääntyy paikallisesti sekä laajemmin Tampereella. Hankkeen pidemmän aikavälin vaikutuksia ovat mm. MaaS:iin liittyvän osaamisen kehittyminen yrityksissä sekä Tampereen kaupungin organisaation sisällä mm. maankäytön, kaavoituksen ja liikennesuunnittelun alueilla. Mikäli kokeiluista siirrytään palveluiden todelliseen käyttöönottoon, on hankkeella positiivisia vaikutuksia mm. liikenteen päästöihin, sujuvuuteen ja turvallisuuteen sekä maankäytön kehittämiseen. Myös ihmisten liikkumistavat tulevat tässä tapauksessa muuttumaan.

Flag of Suomi  Suomi